Tekstit

Matka jatkuu kohti Melbournea

Kuva
Laivalta lähdettiin hyvässä järjestyksessä. Hauskaa vaihtelua kun ei ole siivoojat potkimassa oveen seiskalta, että ulos kun pitää siivota. Nyt saatiin rauhassa heräillä kun valittiin poistumiskaistalle 09-09:30. Laiva tuli jo satamaan kolmen maissa, joten pientä kolinaa oli siitä alkaen hytissä. Kun herättiin käytiin aamiaisella ja tultiin pakkaamaan loput kamat. Siitä sitten odottelemaan kutsua siirtyä maihin ja hakemaan laukkuja. Laukkuja ei toki löytynyt suoriltaan, mutta sieltä tuhansien laukkujen keskeltä ne löytyi. Vinkki tulevaan, ota kuvat matkalaukuista. Siinä sitten yritä kertoa henkilölle, mitä on hukassa kun olemme molemmat eri mieltä oliko kyse harmaasta vai siniharmaasta laukusta. Blast Pro Series Miami Kävimme pikaisesti pyörähtämässä Miamissa katsomassa CS ottelua. Tuli nähtyä maailman hurjat ihan livenä. Tosin ENCEä, ei ollut paikalla. Paikalla oli paljon MIBR braassifaneja ja toki amerikkalaisia kannustamassa Liquidia. Tunnelma äityi hyväksi kyllä lopussa, v...

Cozumel, Nassau ja paluu Miamiin

Kuva
Meksikon satamat eivät oikein lähteneet. Aivan liian keski-Eurooppalaista tyrkytys kulttuuria. Meni aivan tunteisiin Conzumelissa kun käveltiin. Kokoajan joku tunkemassa jotain ja tarjoamassa jotain. Cozumel Sen verran sitä oppi, että jos joskus eksyy Meksikoon päin on parempi ostaa etukäteen reissu jonnekkin. Palloilu sinne tänne turistikylässä joka on rakennettu vain laivaturisteja varten on raskasta.  Edullisesti saisi kaiketi kelloja ja koruja osteltua, mutta eihän minulla ole edes korvakorureikiä. Mitä sitä koruilla tekisi. Nassau Nassau oli sentäs länsimaalaisempi kylä. Siellä tarjottiin kanssa kävellessä asioita, mutta sentäs ketään ei perässä juossut. Kävelimme pitkin Nassauta omin päin, kun ainoa kiertoajelukierros oli jo loppuun buukattu mikä olisi kiinnostanut. Mietimme myös auton vuokraamista ja ominpäin ajelua, mutta jäi tekemättä ja ehkäpä hyvä. Sitä olisi voinut tuntea itsensä tyhmäksi istuessa autoon, kun ratti olisi ollu väärällä puolella. Nassau ...

Honduras ja Puerto Costa Maya

Kuva
Maanantaina päästiin ensimmäistä kertaa maihin. Olimme oikeastaan Hondurasin edustalla olevalla Roatan saarella, ei mantereen puolella ollenkaan. Emme varanneet mitään reissua saarelle vaan lähdimme katselemaan rantaan meininkiä. Honduras  Laivasta tultaessa oli hirveä hulabaloo. Paljon valokuvaajia ja myyjiä. Hetken matkaa kun mentiin eteenpäin rävähti eteen matkojen tarjoajat niille, jotka eivät ottaneet reissua laivayhtiöiltä. Olin blogista lukenut, että rannalta voi saada parempia ja diilejä omiin reissuihin ja menemmekin yhden kioskin kohdalle. 90 dollarilla, ei tingattu kun tuntui ihan ok diililtä saada kolmeksi tunniksi ilmastoitu auto ja kuski jonka kanssa päästiin kiertämään saarta. Jännäksi homman teki, että autoon pamahti uusi tyyppi lisää, kun kuski ei kuulemma osannutkaan englantia. Eikai siinä, eiköhän sitä hengissä selvitä. Auto oli tuttu ja turvallinen Toyota Corolla, sen sentäs tiesi kestävän vaikka moottorivalo paloi uhkaavasti auton kojelaudassa. Ajeli...

Karibian risteilyllä

Kuva
Lauantaina lähdimme aamusta viemään autoa takaisin lentokentälle. Miami Beachilta ajoi noin 15-20 minuuttia takaisin vuokra-autojen palautus kompleksiin jonne palautettiin about jokaisen vuokra-auto yhtiön autot. Sieltä sitten lähti shuttle kentälle tai vaihtoehtoisesti juna, bussi, taksi tai jokin muu kulkuväline toisaalle. Matka Port of Miamiin Matkalla tuli matkaan tuleva Hard Rock Hotel kompleksi Kun auto saatiin valletilta, oli hän merkannut parit naarmut autoon. Jäätiin miettimään, että olikohan ne sen tekemiä vai olivatko ne jo olleet autossa. Asiaa ei sen suuremmin ihmetelty kun autossa oli vakuutus kaikenlaista varten eikä palautuksessa mitään sanottu. Auto kun oli palautettu Ilpo bongasi lapun, jossa kerrottiin että on ilmainen kyyti satamaan neloskerroksessa. Sinne siis. Shuttlebussilla satamaan ja ihmettelemään laukkujen kanssa, että mistäs niihin saataisiin laput, jotta löytävät oikeaan hyttiin. Laput saatiin  ekalta mieheltä joka tuli vastaan. Ne olisi saa...

Kohti Miami Beachia

Kuva
Heräsimme tuttuun tapaan jo ennen seiskaa Key Westistä ja lähdimme polkemaan aamiaispaikkaan. Tarkoitus oli mennä Moondog Cafe&Bakeryyn, mutta sehän ei ollutkaan vielä ravintolan osalta auki Hassuja ongelmia meille, ettei jokin ole vielä auki. Valitsimme sitten Duval Streetiltä ranskalaisen kahvilan, joka oli ennen Banana Coffeeta. Valinta osui nappiin. Valitsin itselleni Egg in Cup, eli leivonnaispohjaan tehdyn munakupin, jonka pohjalla oli juustoa ja päällä pekonia. Inasen liian kypsä omaan makuun, mutta täällä lukee ruokalistan alareunassakin että älä syö raakaa ruokaa. Ilpo meni tutulla vohvelilinjalla. Bahia Honda State Park Etsimme sitä saarta missä olisi hiekkarannan edessä vanha junarata.. Löytyihän se, en vain ole varma oliko tämä oikea. Osa saaresta oli suljettu joten se ranta voinee olla sen alueen sisäpuolellakin. State pankiksi paikka oli pikkuruinen, osittain tosiaan myrskyn takia. Nopeasti oli alue katsottu läpi ja bongattu parit simpukat rannalta muk...

Seesteistä Key West elämää

Kuva
Jet lag painaa aavistuksen päälle ja mentiin nukkumaan jo ysin pintaan. Heräsin yöllä vessahätään. Täällä kun tuota nestettä tulee juotua normaalia enemmän. Menin vessaan ilman valoja ja selvisin hommasta tutulla rutiinilla. Aamulla kun Ilpo meni vessaan törmäsi se ekana selällään olevaan torakkaan. Ai että kiva homma. Saiskohan sen kaverin selälleen öisellä vessa käynnillä? Ei en halua miettiä tätä asiaa. Pyöräilyä Key Westissä Heräsin aamulla ennen auringon nousua ja mietinkin pitäisikö lähteä katsomaan auringon nousua. Sen verran laiskotti niin homma jäi vain ajatustasolla. Varmasti olisi ollut ihan ruma ja tavallinen auringon nousu. Lähdimme silti jo ennen kasia aamiaiselle. Meidän inniin kuului myös aamiainen mutta se oli lajitelma erilaisia myslipatukoita. Hosti piti sitä parempana ideana. Saisi kaikki syödä miten haluaisi. Varmaan poiminut tuon kiireiseltä pankkiiri uraltaan kun ei ole lounaalle ehtinyt. Polkaisimme ihanan viileässä +28 asteisessa lämmössä kilsan pari B...

Elämä voittaa, matka Key Westiin

Kuva
Ensimmäisen matkapäivän koitoksista selvittiin ja heräsimme aamulla kahdeksan pintaan. Best Western plus Miami Airportin aamiainen oli hämmentävän hyvätasoinen ja maittava. Tosin päivä mentiin AirFrancen tarjoamilla pöperöillä, ei taso päätä huimannut. Matka kohti Key Westiä Kun aamiainen oli nassussa pakkasimme kamat ja lähdimme kohti Key Westiä. Valitsimme teiksi tullittomat, joka oli 30 minuuttia pidempi reitti. Aikaa meillä oli kun kello oli vasta yhdeksän. Aluksi matka oli yhtä pysähtelyä loputtomien valojen takia, mutta sitkeän ajon jälkeen päästiin silloille, jotka vievät Key Westiin. Matka aika sinne oli kokonaisuudessaan viitisen tuntia. Pysähdyimme ensimmäisellä pysähdykseen tarkoitetulla levikkeelle katsomaan maisemia. Onhan se meri upean värinen täällä päin maailmaa. Pysähdyimme toisen kerran Burgerimies sarjassakin mainitussa Robbies paikassa jossa myytiin erilaisia matkamuistoja, pääsi syöttämään sairaan ison kokoisia kaloja ja syömään. Me vain piipahdimme, ...